Linda kertoo tietokoneista ilon, ihmettelyn ja toivon kautta
Linda Liukas on kansainvälisesti tunnettu ja palkittu kirjailija, kuvittaja ja teknologiakasvattaja, jonka isänpuoleiset juuret ovat Alastarolla. Hän kannustaa meitä suhtautumaan tekoälyyn uteliaasti ja toiveikkaasti.
Linda Liukas vastaa puhelimeensa Pariisista iloisena ja kertoo olevansa — kuinkas muutenkaan — kahvilassa.
— Täällä ollaan melkein vielä kesämoodissa, lämmintä on noin 20 astetta. Kuljen joka päivä ison Parc Monceaun puiston läpi, ja siellä näkee, miten värit alkavat luonnossa pikkuhiljaa vaihtua. Vähän kellertää, mutta vielä ei olla ruskavaiheessa, hän kuvailee.
Pimeän ja kylmän keskeltä Suomesta soitteleva vähän kadehtii, mutta Espoossa kasvanut ja sen jälkeen monessa maailman kolkassa asunut Liukas on nähnyt Pariisista muitakin kuin idyllisiä puolia. Toisin kuin monelle muulle, hänelle Pariisi ei ollut unelmien kaupunki, vaan se valikoitui neljä vuotta sitten kotikaupungiksi puolison työn vuoksi.
— Minulla ja Pariisilla kesti hetken aikaa ikään kuin löytää toisemme. Minua ovat ärsyttäneet ja turhauttaneet monet sellaiset asiat, jotka kuuluvat tämän kaupungin luonteeseen, hän tunnustaa. Erityisesti yllätti ranskalaisten konfliktinhakuisuus. Mikään ei tunnu onnistuvan heti.
— Minusta tuntuu, että olipa kyseessä sitten veroviranomainen tai naapurissa sijaitseva leipomo, niin ensimmäinen vastaus on aina että ”non, madame”, ei käy. Siinä pitää jaksaa vääntää hetken aikaa ja argumentoida, niin yhtäkkiä kaikki onkin mahdollista ja ollaan ylimpiä ystäviä.
Jatkuva pienten vääntöjen käyminen tuntui aluksi raskaalta, Liukas sanoo. Sitten siihen tottui.
— Huomasin, että kun käy tällaisen pienen kitkan läpi, niin molemmat ovat sitoutuneempia lopputulokseen. Se on vain toisenlainen tapa rakentaa yhteyttä. Suomalaiset varovat sanojaan pitkään ja esittävät ensin sen yhteisen asian, ja ranskalaiset taas ovat jotenkin niin itsevarmoja, että heillä on uskallusta heti ensimmäiseksi etsiä se konfliktipiste, hän pohtii. Vasta viime keväänä hänestä alkoi tuntua siltä, että oli onnekasta päätyä asumaan juuri Pariisiin.
— Löysin oman näkökulman siihen, miksi Pariisi on niin kiva paikka olla tällä hetkellä: Tämä on todella eurooppalainen kaupunki ja historiallinen kaupunki. Täällä on hyvin omanlaisensa käsitys vaikka mausta ja siitä, mikä on laadukasta. On hauskaa olla täällä tähän maailmanaikaan, kun kysymykset teknologiakentässä määrittyvät paljon ”piilaaksolaisen” tai angloamerikkalaisen kulttuurin kautta. Tämä antaa niihin erilaista näkökulmaa.
Neulekoneet olivat tietokoneiden esivanhempia
Linda Liukas on kolmivuotiaan pojan äiti, ja arki Pariisissa pyörii paljolti lapsen koulun ja harrastusten ympärillä. Työ tarkoittaa juuri nyt uuden kirjaprojektin aloittamista. Suuren yleisön tietoisuuteen Aalto-yliopiston ja amerikkalaisen Stanfordin yliopiston kasvatti ponnahtikin juuri kirjailijana ja kuvittajana. Kymmenen vuotta sitten julkaistiin ensimmäinen Hello Ruby -kirja. Kymmenille eri kielille käännetty kirjasarja tutustuttaa lapsilukijat tietokoneisiin ja ohjelmointiin leikin kautta.
Tänä vuonna Liukas kirjoitti tietokoneiden synnystä kirjan aikuisille. Nähdä maailma hiekanjyvässä ei ole perinteinen tietokirja, vaan ikään kuin polku alan historian läpi. Sen varrelle lukija pysäytetään hämmästymään esimerkiksi sitä, että neulekoneet ovat nykyisten tietokoneiden esivanhempia, ja tietokoneissa käytettävät transistorit ovat kutistuneet niin, että niitä mahtuu yhden hiuksen leveyden kokoiselle alalle yli 20 000 kappaletta.
— Hämmästys on ihana sana! Se on ehkä juuri se tunne, mitä toivoin, että lukijalle tulee. Ne asiat ovat niin hämmästyttäviä, mutta me harvoin pysähdymme niiden äärelle. Olen lukenut paljon luontokirjallisuutta, jossa ihmetellään vaikka ankeriaita tai mehiläisiä. Nekin ovat minusta hämmästyttäviä, mutta samaan aikaan minua harmittaa se, että teknologiasta aina puhutaan talouden ja sellaisen varmuuden kielellä. Että prosessoritehot kasvavat ja tekoäly tulee, vaikka oikeasti ne ovat ihmisiä, jotka ovat nämä asiat luoneet, ja ihmiset vaikuttavat siihen, mihin suuntaan asiat menevät.
Nähdä maailma hiekanjyvässä keskittyykin nimenomaan ihmisiin ja heidän oivalluksiinsa. Kirjassa kunniaa saavat monet tietotekniikan historian unohtamat naiset kuten Klára von Neumann, joka 70 vuotta sitten ENIAC-tietokoneen parissa työskennellessään oli maailman edistynein ohjelmoija.
Mitä oikeastaan on syönyt ja keiden kaikkien luomus on se kapistus, joka joskus oli tehdashallin kokoinen, mutta kulkee nykyisin kaikkien taskussa tai laukussa — sen Linda Liukas halusi kertoa lukijoille omalla tavallaan. Jokaisen kirjan luvun alussa on kartta, joka kertoo, missä päin matkaa kulloinkin tehdään. Liukas vertaa rakennetta kotikaupunkiinsa.
— Flâneur on Pariisissa 1800-luvulla syntynyt käsite, joka tarkoittaa päämäärätöntä harhailua kaupungissa, törmäilyä ihmisiin, asioihin ja ideoihin. Siinä hengessä olen kirjoittanut tämän kirjan, joka ei ole oppikirja, vaan tarinallinen tietokirja.
Savusauna, jätskibaari ja Musse-kissa
Siirretään ajatukset Pariisista hetkeksi Alastarolle, sillä siellä on Liukkaan talo, Linda Liukkaan isän lapsuudenkoti. Mummolassa kaupunkilaistyttö sai lapsuuden kesinä syödä marjoja suoraan pensaista ja paijata Mussea, joka oli norjalainen metsäkissa ja suuri persoona.
— Alastarolla oli jätskibaari, jossa sain isän veljen kanssa käydä. Isovanhempien savusaunaan Loimijoen varrella oli aina jännittävää mennä, Linda Liukas muistelee.
Tuoreimman vierailunsa Alastarolle hän teki viime kesänä serkun lapsen rippijuhlille. Myös kirjassaan hän palaa samaan maisemaan. Liukkaan talon isäntä, Linda Liukkaan isoisän isä Antti Liukas aloitti Sallilan sähkölaitoksen johtokunnassa vuonna 1938. Kirjaa varten Linda Liukas kävi Kansallisarkistossa tutkimassa Sallilan sähkölaitoksen historiikkeja. Siellä diginatiivin eteen kannettiin suuri paketti paperia.
— Silloin minusta tuntui siltä kuin olisin saanut haltuuni jotain salaista tietoa, jota ei löydy Googlesta, jotain aivan erityistä ja ihmeellistä.
On helppo unohtaa, että Google ei tiedä kaikkea. Google ei myöskään olisi löytänyt valokuvaa Antti-papasta.
— Yhtäkkiä edessäni olivat samat silmät, nenä ja suu, mitkä itseltänikin tunnistan. Se oli pysäyttävä hetki.
Maalaisisäntien kaukonäköisyys, toimeliaisuus ja yhteishenki toivat sähkön Alastarolle. Se oli nykyiseen tekoälyyn verrattava murros, Linda Liukas ajattelee.
Enää sähkö ei ole luksustuote, vaan arkipäiväinen hyödyke, ja sama on nyt tapahtumassa tietokoneille. Siksi Linda Liukas tutki sähkön historiaa pohtiessaan tietokoneiden tulevaisuutta.
Kirjassa hän kuvailee, miten katselee pariisilaisessa museossa sähkön historiasta kertovaa maalausta vuodelta 1937:
Hätkähdän, kun viereeni pysähtyy vanha nainen. Hän naputtelee ohimoa sormellaan, ja kestää hetken ennen kuin oivallan. Dufy (taiteilija) ei voinut vielä 1930-luvun lopulla tietää, että mekin olemme sähkön liikettä. Meidän tietoisuutemme on pienen pieniä sähköimpulsseja neuronien välillä.
Tärkeintä on oikea asenne
Lastenkirjat tekivät Linda Liukkaasta kysytyn puhujan, joka on reissannut maailmalla levittämässä teknologian ilosanomaa. Niin voi varmaan sanoa, koska hän ei halua pelotella ihmisiä, niin kuin monet muut näinä päivinä esimerkiksi tekoälyyn liittyen.
— Aina jos huomaan, että jokin asia pelottaa, niin mietin kuka siitä hyötyy, että minua pelottaa. Tekoäly populaarikulttuurissa on aika paljolti dystopiaa — on Terminator ja Skynet. On kuitenkin hyvä tunnistaa, että pelko on tunne, ja todellisuudessa tekoälyä voi käyttää sekä hyvään että huonoon, hän sanoo.
Suhtautuminen teknologiaan on Liukkaan mielestä liian kaksijakoista — ollaan joku täysin optimistisia tai täysin pessimistisiä.
— Joko sanotaan, että tekoäly on tosi vaarallinen juttu tai sitten sanotaan yltiöoptimistisesti, että se ratkaisee kaikki ongelmat. Toivoisin, että useammat ihmiset suhtautuisivat tekoälyyn uteliaisuudella ja varovaisella toiveikkuudella.
Tietokoneista on tullut osa kaikkia ammatteja, ja me elämme teknologian keskellä. Siksi on tärkeää, että kaikenlaisilla ihmisillä on sanasto, kieli ja rohkeus käyttää tietokoneita ongelmanratkaisun työkaluina, Linda Liukas sanoo.
— Lapsista on hyvä aloittaa, koska he ovat luonnostaan uteliaita ja valmiita hyväksymään, että maailmaa voi muuttaa. Minulta kysytään usein, että miten jaksat olla niin toiveikas teknologian suhteen, niin sehän johtuu tietysti siitä, että teen töitä kuusivuotiaiden kanssa. Heidän kanssaan on vaikeaa olla pessimistinen tai pettynyt, koska he osaavat hämmästellä ja ihmetellä kaikkea, he näkevät maailman uutena ja ihmeellisenä.
Vanhemmat kysyvät teknologiakasvattajalta usein, että mitä ohjelmia tai ohjelmointikieltä lasten pitäisi oppia. Linda Liukkaan mielestä vanhempien tehtävä ei välttämättä ole opettaa lapsilleen työkalujen käyttöä, vaan oikeaa asennetta.
— Utelias, peloton ja luova asenne teknologiaa kohtaan on tärkein asia, mitä vanhempi voi antaa lapselleen. Isä toi meille kotiin 1990-luvun alussa tietokoneen ja sanoi, että me lapset saamme tehdä sillä mitä tahansa. Se johti siihen, että muutamaan kertaan me poistimme koneesta käyttöjärjestelmänkin, mutta opimme myös asentamaan sen. Ja me opimme näkemään tietokoneen sellaisena laitteena, jolla voi tutkia maailmaa monella eri tavalla: vaikka tehdä koulun luokkalehteä tai etsiä tietoa internetistä tai leikkiä Jediritareita.
Tietokone, jonka sisälle voi ryömiä
Nähdä elämä hiekanjyvässä on saanut positiivisen vastaanoton, ja Linda Liukas aloittelee uutta tietokirjaa, jonka kirjoittamiseen on saanut apurahan.
— Minusta tuntuu, että on tarvetta ja kysyntää kertoa näistä teemoista uudella tavalla. Tuleva kirja liittyy ihmisyyteen ja lisääntymiseen, tekoälyyn ja keinoelämään. Yritän tarkastella sitä, mitä tietojenkäsittelytieteilijät ja biologit ajattelevat elämän synnystä, ja tutkia vähän sitä välitilaa. Tietysti on myös tämä omakohtainen kokemus siitä, miten olen itsekin kasvattanut elämän sisälläni, ja mitä se minulle opetti, hän kertoo.
Uuden kirjan lisäksi tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluvat tietojenkäsittelyteemaiset leikkipuistot. Maailman ensimmäinen lajissaan valmistui viime vuonna Helsingin Ruoholahteen. Siellä lapset tutustuvat esimerkiksi kiipeilemällä, konttaamalla ja kierimällä, siis kehon ja leikin kautta, tietokoneisiin ja ohjelmointiin.
— Ruoholahden leikkipuistossa voi leikisti ryömiä tietokoneen sisälle, mutta siellä on myös QR-koodien kautta ihan oikeaa opetussisältöä. Ohjaajien johdolla lapset voivat oppia esimerkiksi mikä algoritmi on, ja miten se toimii. Haluaisin suunnitella näitä puistoja lisää ympäri maailmaa. Haave on, että viiden vuoden päästä niitä olisi avattuna vaikka viisi tai kuusi.
Pariisilaiskahvilan ikkunasta ei näy lunta, mutta todennäköisesti Linda Liukkaan perhe saa viettää valkeaa joulua.
— Tänä vuonna vähän poikkeuksellisesti vietämme joulua puolison perheen luona Sveitsissä, mutta Suomeenkin ollaan tulossa joulunaikaan. Olen jouluihminen. Viime vuosina olemme käyneet täällä ruotsalaisessa kirkossa katsomassa Lucia-kulkuetta, ja minä aina vollotan siellä, koska se kuorolaulu on niin liikuttavaa ja kaunista. Pariisissa on myös ruotsalainen ruokakauppa, josta ostamme piparitaikinaa ja leivomme piparkakkuja.
Teksti: Terhi Raumonen
